Janne Malvelan ajatuksista

Tämän päivä Keskisuomalaisessa oli mielenkiintoinen juttu uimavalmentaja Janne Malvelan ajatuksista. Ehkä kaikkein mieleenpainuvin asia oli Malvelan kategorisointi, missä hän jakaa urheilijat neljään erilaiseen tyyppiin:

1. Päivän lapset

"Urheilijat, jotka elävät tässä ja nyt- asenteella. He heittäytyvät kilpailuihin ja harjoituksiin. Heillä ei ole suunnitelmia kahden vuoden päähän."

2. Pohdiskelijat

"He miettivät omaa suhdettaan urheiluun. Miksi he urheilevat ? Mitä he haluavat ? He ovat analyyttisia, mutta omaavat kilpailutilanteessa taidon heittäytyä."

3. Toteuttajat

"Nämä urheilijat uskovat sokeasti kuulemaansa ja lukemaansa. He ovat matkijoita. Jos he kuulevat, että Michael Phelps ui kananmuna sussaa, he kauhovat itsekin kananmuna suussa. Jos he lukevat, että bulgarialainen voimamenetelmä on mullistava, he toteuttavat sitä kirjaimellisesti. Oma ajattelu on vähäistä, kritiikki heikkoa."

4. Tapaurheilijat

"He urheilevat, koska se on mukavaa ja heille luontevaa. Tavoitteita ei ole ajateltu tai sen kummemmin perusteltu. Kysymykseen, mitä he hakevat urheilusta, he vastaavat, että en tiedä, mitali olisi ihan kiva."

Malvelan mukaan huipputuloksiin voivat päästä urheilijat, jotka kuuluvat kahteen ensimmäiseen kategoriaan. Mielenkiintoista on, että urheilijat voivat uransa aikana liikkua kategoriasta toiseen.

Minusta erittäin mielenkiintoinen analyysi. Koska olen itse ollut urheilija kohtalaisella menestyksellä sekä yksilö- että joukkuelajeissa, tunnistan Malvelan analyysissä tuttuja piirteitä. Olen myös samaa mieltä, että huipputuloksiin ei pääse, mikäli ei ole intohimoa ja kykyä laittaa itsensä täysillä peliin tilanteessa, missä todellista kehittymistä voi tapahtua tai venymistä muuten vaan vaaditaan. Jos tehdään niinkuin coach aina sanoo tai ollaan menossa mukana siihen asti, kun on kivaa, saavutetaan average-taso, ei sen enempää.

Kolmen lapsen isänä ja 20 vuotta erilaisissa tehtävissä työelämässä olleena mielenkiintoista on myös heijastella Malvelan kategorisointia perhe- ja työelämään. Sekä perhe että työyhteisö koostuu yksilöistä, mutta tulokset saavutetaan usein muiden ihmisten tuella ja avulla.

Kyky heittäytyä tilanteeseen on menestystekijä myös perhe- ja työympäristössä. Se kertoo kyvystä keskittyä oleelliseen ja uskallusta tehdä asiat niin, että kaikki on pelissä. Se kertoo yksilön kyvystä uskoa johonkin, ja suurella intohimolla tehdä asioita. Siinä mielessä "päivän lapset" ja "pohdiskelijat" ovat näilläkin alueilla kategorioita, jotka kykenevät todennäköisemmin huipputuloksiin, kunhan ympäristötekijät ovat kohdallaan. Toisaalta "päivän lapset" ja "pohdiskelijat" saattavat välillä olla hyvinkin kriittisiä ja haastaa olemassa olevat totuudet, ja esittää asioita, jotka eivät ole aina isän / äidin tai johtajien / esimiesten mieleen. Mutta heillä on rohkeus tehdä se. Siitä ei aina seuraa hyvää.

Sen sijaan "toteuttajilla" ja "tapaurheilijoilla" on usein malli, missä odotetaan mitä isä / äiti tai esimies / johtaja sanoo, ja sitten vasta tehdään. Tällöin proaktiivisuus ja kriittisyys on vähäistä, ja harvoin mitään uutta ja ihmeellistä saadaan aikaiseksi. Usein kopioidaan muita, ja tyydytään vähäisempään kuin "päivän lapset" ja "pohdiskelijat". "Toteuttajat" ovat toisaalta vankkoja puurtajia ja tekevät usein asiat huolella loppuun asti. "Tapaurheilijoiden" haaste on tehdä asiat loppuun asti, sillä silloin kun asiat käyvät hankaliksi ja vastoinkäymisiä ilmenee, he saattavat vaihtaa johonkin toiseen tehtävään, ja olettaa, että joku muu hoitaa asiat loppuun.

"Tapaurheilijat" keskittyvät tekemään lähinnä heidän kannaltaa ns. "kivoja juttuja" ja tavoite on välillä epäselvä. Lahjakas "tapaurheilija" saattaa hyvinkin menestyä monella alueella, mutta varsinaiset huippusuoritukset jäävät usein saavuttamatta. "Tapaurheilijoiden" ajatuksenkulkuun voidaan vaikuttaa helposti, ja sitä kautta ulkoiset vaikutteet ohjaavat heidän toimiansa silloin tällöin voimakkaasti.

Hyvinvoipa perhe- ja työelämä tarvii todennäköisesti kaikenlaisia Malvelan tyyppi-kategorioita, jotta perhe / työyhteisö joukkueena voisi yltää huippusuorituksiin. Toisaalta voidaan perusteellisesti kysyä, mikä on huippusuoritus perhe- ja työelämässä ? Pystytäänkö sitä edes kunnolla mittaamaan ? Onko se jotain sellaista, missä pyyteetön antautuminen yhdistyy tavoitteelliseen työntekoon yhdessä sovittuja pelisääntöjä noudatten, ja yhteistä maalia kohti suunnistaen. ? Seuraako siitä silloin jotain kivaa ja tunnetta, että kannatti ponnistella ja laittaa kaikki peliin ? Mitä tapahtuu, jos epäonnistumme ? Uskallanko esittää omia näkemyksiä perheessäni / työyhteisössäni ilman pelkoa tai loputtoman perusteellista analyysiä ?

Mielenkiintoista on havainnoida, miten mahdollisesti Malvelan peruskategoriat muuttuvat ajan mittaan, jos muuttuvat. Milloin ollaan tapaurheilijoita, milloin päivän lapsia ? Mikä saa muutokset aikaan, jos saa ? Mikä tyyppi edustaa tällä hetkellä minua parhaiten ? Olenko mahdollisesti yhdistelmä kahdesta tai jopa useammasta kategoriasta ?

Joskus kun meillä on aikaa pysähtyä, Malvelan kategorisointi urheilijoista on pohdinnan arvoinen. Jos meillä ei ole aikaa pysähtyä, jokin on jo pielessä. Silloin ei huippusuorituksia aikaansaada.